Timo Huhtamäki on Vihreiden ehdokas Euroopan parlamenttiin.

Hän on EU:n ilmastolähettiläs, toimitusjohtaja sekä Suomen johtavia kiertotalouden ja vihreän siirtymän asiantuntijoita.

Suomen etu on Eurooppa, joka kestää

Kuka?

  • Työhistoriani on viimeisten 15 vuoden ajalta pääosin vihreän siirtymän yrityksissä, joista monet alansa johtavia.

    Nykyisin työskentelen pohjoismaiden suurimman vaatteiden second hand -kauppa Emmy Clothing Company Oy:n toimitusjohtajana. Olen ollut tehtävässä vuodesta 2021.

    Emmy ei liity eurovaalikampanjaan ja olen sopinut työnantajan kanssa vapaiden käytöstä kampanjan vuoksi.

  • Olen työskennellyt kestävän kehityksen yhtiöissä vuodesta 2010. Olen toiminut kussakin yrityksessä johtoryhmän jäsenenä.

    • johtaja, Tori.fi, Schibsted Media Group

    • markkinointijohtaja saunayhtiö Harvia Groupissa

    • markkinointijohtajana Raisio Oyj:ssä

    • markkinointijohtaja, Biolan-ryhmä

    • myynnin, markkinoinnin ja rekrytoinnin tehtävissä 2005-2010

  • MBA, Turun Kauppakorkeakoulu

    Opintoja johtamisesta ja strategiasta Texasin ja Hongkongin yliopistoissa

    Maanpuolustuskorkeakoulu, panssarilinja, 2004-2006

  • Jo lukiossa olin kiinnostunut vaikuttamisesta ja toimin oppilaskunnan puheenjohtajana. Sittemmin opiskeluaikana olin Akavan opiskelijavaltuutettuna.

    Vihreisiin liityin vuonna 2004, kun olin lukioaikana perehtynyt Osmo Soininvaaran kirjoihin ja ajatteluun. Kansanedustajat Tuija Brax ja Heidi Hautala rekrytoivat minut mukaan toimintaan. Sittemmin olen ollut vihreiden valtakunnallisissa työryhmissä ja istunut ylimmässä päättävässä elimessä, puoluevaltuustossa.

    Kevään 2019 eduskuntavaaleissa olin työn ohella ehdokkaana ja sain yllätyksekseni 2283 ääntä. Tuolloin jäi kytemään ajatus siitä, että tulee vielä päivä, jolloin palaan politiikkaan.

    Joulukuussa 2023 Euroopan komissio valitsi minut EU-ilmastolähettilääksi

  • Kuntosalilla käyn nykyisin 3 kertaa viikossa ja kerran viikossa lisäksi kestävyysliikuntaa.

    Valokuvausta olen harrastanut lukiosta saakka ja nykyisinkin omistana Fuji-XT5 -kameran, joka kulkee usein mukana.

    Vuodesta 2017 perheeseen on kuulunut myös kovasti rakas faaraokoira Maija.

Eurovaalien teesit

  • Kiertotalous on lääke talouden ongelmiin. Ja myös lääke ympäristön ongelmiin.

    Kiertotalous lisää vaurautta, huoltovarmuutta ja riippumattomuutta.

  • Kulutuksen tilalle kestättämistä, sitä kautta uutta työtä. Vanhassa vara parempi.

  • Uutta liiketoimintaa. Uusia investointeja. Näillä rahoitetaan hyvinvointivaltio ja puolustus.

  • Ei populismille. Kyllä tutkitulle tiedolle. Yhtenäinen Eurooppa on maailman turvallisin paikka.

Yleisimmin kysyttyä

  • Olen tehnyt kiertotaloutta ja vihreää siirtymää käytännössä alansa johtavissa yrityksissä, ja samalla nähnyt läheltä kulutusmallimme haasteet ja mahdolliset ratkaisut.

    Olen ollut aktiivisena vihreässä politiikassa 17 vuoden ajan. Tunnen poliittisen järjestelmän sekä monet valtakunnan tason ja Europarlamentin päättäjät

    Mutta ennen kaikkea minulla on aitoa intoa. Haluan jättää taakseni maailman, joka kestää.

  • Minulle vihreä liike on aina ollut reformi- ja tulevaisuuspuolue.

    Puolueeseen liittyessäni pidin paljon Osmo Soininvaaran ajatuksista, jotka olivat uudistavia ja aitoja yhteiskunnallisia innovaatioita.

    Nykyisin politiikassa esitetään harvoin mitään aidosti uutta tai innovatiivista. Esimerkiksi kiertotalous avaa runsaasti mahdollisuuksia uudistaa koko järjestelmää.

    Maailman voimakkaassa muutoksessa, tekoälyajan kynnyksellä, ilmastonmuutoksen kiihtyessä ja kiertotalouden alkumetreillä tarvitsemme kipeästi mekanismeja, joilla voimme uudistaa yhteiskunnan pelisääntöjä.

    Siksi vihreää politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

  • Tulin valituksi EU:n ilmastolähettilääksi loppuvuonna 2023. Valintaa edelsi perehdytys ja varmistus EU:n keskeisten toimintojen ja erityisesti Green Dealin sisällöistä ja konkretista.

    Olen ollut myös markkinointijohtajana kahdessa pörssiyhtiössä, jolloin erityisesti kestävä tuotepolitiikka, ruoka-ala, energia ja digitaalisen alan regulaatio ovat tulleet käytännön kautta tutuiksi.

    Lisäksi olen osallistunut vihreiden ohjelmatyöhön yli 15 vuoden ajan, joten EU-asioiden vaikutus on ollut jatkuvasti esillä.

  • Ajattelen että uudistava politiikka on yhdistelmä molempia.

    Olen hyvinvointivaltion vankkumaton kannattaja ja ajattelen, että sivistyksen mitta on, miten yhteiskunta kohtelee heikoimpiaan.

    Tarvitsemme myös markkinatalouden ja yrittäjyyden innovatiivisuutta ja dynaamisuutta, jotta vihreä siirtymä toteutuu ja parhaat ideat saavat rahoituksen ja leviävät. Minusta olisi suuri virhe heikentää yrittämisen kannusteita.

    Siksi on vaikeaa sanoa, olenko oikealla vai vasemmalla — toimiva maailma tarvitsee keinoja molemmista.

Haluan vauhdittaa kiertotaloutta, tehdä kulutuksesta kestävämpää ja puolustaa tutkittuun tietoon perustuvaa politiikkaa. Eurooppaa pitää kehittää pitkäjänteisesti.

Suomen etu on Eurooppa, joka kestää.

Visio Euroopasta

Paneelikeskustelussa Ympäristöministeriön ja Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämässä ja Julia Thurènin juontamassa Kiertotalous kaupassa -paneelissa yhdessä professori Eva Heiskasen ja Ethican toimitusjohtaja Anne Raudaskosken kanssa.

Aalto-yliopiston Business for Better Society -seminaarissa keväällä 2023. Paneelin juonsi ja kiertotaloudelle ovet avasi arvostamani professori Pekka Mattila, joka poistui yllättäen keskuudestamme helmikuussa 2024.